Novelli 3 : Poninhäntä
Anette
Sairaalassa silmäni olivat aivan turvonneet ja nenäni tukossa. Käytin samoja vaatteita mitä tallilla.
- Mitkäs ovat siis oireet tähän? Tuiman näköinen lääkäri kysyi minulta.
- Dno siis.. aloitin nenä aivan tukossa. Äitini katsoi minua huolestuneena. – Mun silmäd.. Ensin dne rubee vuodaan.. niiskaisin. – ja sit ne turboo. Ja mun dnenä rubee vuodaan kadns.. Ja sit mudde tudee muudenki kurdja olo.. yritin muistella.
- Oletko jossain tietyssä paikassa silloin.
- Joo. Ydeensä dse dapahtuu kyd taddissa. Oon sieddä hoidajana. Ensin hymyilin, mitä olin juuri sanonut tallilla käymisestä.
- Ahaa. Lääkäri sanoi, ja raapusti jotain vihkoonsa. Kului pitkä tovi ennen kuin hän rikkoi hiljaisuuden.
- Näyttää siltä, että sinun pitäisi nyt lopetta tallilla käyminen. Purskahdin itkuun. Juuri kun olin saanut ihanan hoitohevosen, Darin.
- Älähän nyt An.. Äiti sanoi.
- Älähän nyt An.. Äiti sanoi.EI! En kestä tuota sanaa. Olin ollut nyt kaksi viikkoa ilman hevosia. Äiti oli pessyt kaikki tallivaatteeni kolmesti, kunnes oli aivan varma, että niissä ei ollut hevospölyn hiukkasta. Lisäksi koko talo oli tuuletettu, koska olin äidin kielloista huolimatta pyörinyt niiden kanssa koko talossa. Kuulin kun puhelimeni soi alakerrassa.
- Janetteee.. Kim soittaa. Äiti huusi. En olisi halunnut mennä alas, koska halusin vain surra kohtaloani. Rupesin taas itkemään ja heittydyin sängylle ja kaivauduin peittojen alle. Silmäni olivat turvoksissa edelleen ja minulla oli nuha. Äiti oli todella huolissaan ja jankkasi kokoajan, että: Voivoi, nyt joku on kyllä huonosti. Päätin silti hakea puhelimeni, olihan Kim ystäväni. Juoksin äkkiä portaat alas, mutta Kim oli lopettanut jo puhelun. Päätin soittaa hänelle.
- Kohta on ruoka äiti sanoi, kun katosin ulos.
- Joojoo. Näppäilin Kimin numeron ja soitin hänelle.
- Kim. Kim vastasi puhelimeen.
- Älä viiti, sanoin.
- Ääähh. Anette, miks et voi tulla jo tallille? Hän kysyi. Tulistuin saman tien. Olinhan kertonut hänelle allergiastani.
- Koita pärjäillä! Sähähdin ja lähdin sisälle nieleskellen kyyneliä. Voi ei. Minusta on tullut nipo. Niiskaisin apeana.
- Janette. Ruoka on valmista, äiti muistutti taas.
Kim yritti soittaa monta kertaa seuraavan tunnin aikana, ja äiti ihmetteli, miksen vastannut. Selailin puhelimeni osoitekirjaa. Yht’äkkiä silmiini osui varmasti maailman ihanin nimi. Alex! Poskeni rupesivat hehkumaan. Soittaisin Alexille. Hänelle en saa suuttua. Painoin ’soita’ ja puhelimeni rupesi antamaan äänimerkkejä.
- Alex. Poika vastasi, koska hänellä ei ollut varmaan numeroani.
- Moi. Anette täällä, vastasin hymyillen.
- Moi. Et oo ollukkaa talleilla pitkään aikaan, poika sanoi kysyvästi.
- Joo.. Mullon kai hevosallergia. En ymmärrä mikä minuun iski. Rupesin itkemään holtittomasti.
- Hei.. Poika selvästi hämmentyi. – Ota ihan rauhassa. Nähdään peltotiellä kahdelta, hän lisäsi nopeasti.
- Okei..
- Aargghh.. Mietin, mitä laittaisin päälle. Lopulta päädyin rentoon napapaitaan, jossa luki Girlpower. Olihan sentään kesä. Housuiksi laitoin shortsit. Otin Puma- laukkuni olalle ja lähdin tennareissani kävelemään peltotielle.
Alex
Olin juuri lopettamassa hoitohevoseni Rollon harjaamista, kun puhelimeni rupesi soimaan. Tuntematon. Päätin silti vastata.
- Alex, vastasin.
- Moi. Anette täällä, kuului pehmeä ääni puhelimesta. Poskeni punehtuivat väistämättä.
- Moi. Et oo ollukkaa talleilla pitkään aikaan, sanoin kysyvästi.
- Joo.. Mullon kai hevosallergia. Tyttö rupesi yht’äkkiä itkemään holtittomasti.
- Hei.. Hämmennyin. – Ota ihan rauhassa. Nähdään peltotiellä kahdelta, lisäsin nopeasti.
- Okei.. Anette sai niiskaistuksi.
Viimeinkin. Olin joko ollut peltotiellä liian ajoissa tai myöhään, koska Aneten hoikka siluetti näkyi vasta nyt järveä vasten. Nojasin rennosti mustaan maastopyörääni. Kyllä pojat tulee kateellisiks kun nyt vien sen kylille. Tyttö rupesi juoksemaan, ilmeisesti nähdessään pojan. Mustat hiukset oli laitettu siistille rentohenkiselle letille.
- Moi! Tyttö huudahti.
- Moi, vastasin. – Mennäänkö kylille?
- Ihnsama, tyttö sanoi hieman apeasti.
Anette
Poika näkyi jo odottelevan sovitulla paikalla. Päätin ruveta juoksemaan.
- Moi! Huudahdin jo kaukaa.
- Moi, Alex vastasi jotenkin tyrmistyneenä. Varmaa kattoo mun kauneutta. Ajatus tuntui liian houkuttelevalta. – Mennäänkö kylille. Poika jatkoi äkkiarvaamatta.
Mitä seuraavaksi?
Romantiikkaa? Surua? Vihaa?
Päätä sinä! :’)
Novelli 2 : Kavionkopse
Istuin auton takapenkillä ja näpräsin jotain puhelimellani. Olimme ajamassa New Yourkistä Unkariin, Balatoniin. Kaiken kukkuraksi kuorma-automme takaosassa tuli aivan ihania eläimiä.. Hevosia! Vanhempani olivat päättäneet vihdoinkin perustaa Ratsastuskoulun. Molemmat vanhempani olivat olleet ratsastuksenopettajia pienenpienessä ratsastuskoulussa. Myös minun unelmistani tulisi nyt totta. Olisin ratsastuskoulun ”oma lapsi”.
- Mitä vitsii Ell? Deni kysyi hilpeästi kun pelasin jotain hevospeliä.
- Mitä vitsii Den? Matkin. Ärsyynnyin aina siskoistani koska olin kaksoissiskoan Deniäkin tunnin vanhempi. Rebekka oli meistä vuoden nuorempi mutta olevinaan ”coolimpi.”
- Ellinora ja Denilla olkaas nätisti. Äitini sanoi hymyillen. – Kohta ollaan perillä.
- Vihdoinkin! Rebekka huokaisi.
- Älä viiti Reb! Sanoin. Pelasin niin kiinteästi etten edes meinannut huomata kun isä yht’äkkiä jarrutti nopeasti.
- Wud? Nostin pääni puhelimesta. Kaikki olivat rynnänneet kuorma-automme takaosaan, jossa hevoset olivat. Pelästyneenä itsekin puhelimeni taskuun tunkien rymistin kipeillä jaloillani taakse. Ähisin koska ähisin. Kurotin katsomaan kuinka isäni rauhallisesti antoi hermostuneelle hevoselle, Rubylle, porkkanan ja heinää.
- Kas noin..
Hyppäsin autosta Denillan jälkeen onnellisena haistellen yöilmaa. Huokaisin. Viimeinkin perillä. Edessäni avautui kaunis nummimaisema, joka sai henkeni salpaantumaan. Denillakin henkäisi. – Oooh.. Käännyin. Silmäni revähtivät auki kun katsoin kaunista tallia ja vanhaa kartanoa.
- Onks toi.. ehdin sanoa ennen kuin isäni vastasi.
- Ei. Taisiis talli, kentät ja maneesi kyllä, mutta kartano ei.
- Mutt…?? Olin kysymysmerkkinä.
- Tuo on meidän, äiti sanoi ja osotti pienenpientä mökkiä. Kaikki meistä rakastui sen sulouteen.
- Voi että.. Rebekka kikatti haltioituneena. - Kenen kartano on?
- Sekin on meidän ja muutamme siihen asumaankin, kun se saadaan kuntoon. Isä tokaisi nyt jo rentoutuneemmin. Okei. Nyt varmaan ihmettelet, miten olemme saaneet tämän kaiken. Ensinnäkin hevoset ja kohtuullisen paljon rahaa tuli kuolleilta isovanhemmiltani. Ja muu raha tuli siitä, koska me vain olemme rikkaita. En silti halua kehuskella.
- Noniin tytöt. Nyt hommiin, hevoset pitää laittaa talliin! Äiti hymyili. Hain isosta laatikosta kolmen hevosemme riimut ja narut. Annoin niistä kaksi Denille ja Rebelle.
- Jes kiiittttiiiii Ell.. kummatkin sanoivat ja muodista enemmän perillä oleva Rebekka sanoi heti: SMURFFI, ja kosketti samalle Deniä.
- Hahah. Den murahti kuivasti ja kiinnitti riimut hevosensa Cadillan suitsiin. Ori tanssahteli kevyesti ulos rekasta. Rebekka meni samaan aikaan hakemaan hänen ratsuponinsa niin Denin ja minun kutsutun ’Röllin’ ja minä hain orini Sorayan. Minulla on kaksi hevosta tarkemmin Andalusianhevosori, Nighting Star ja pieni Gamarguenhevosruunani Remu. Hienommin Reggae Stump Kah. Haasssuuhaasssuu nimi eikö, mm.
Heräsin aamulla aurinkoon kauniista pikku huoneestamme. Vilkaisin ikkunasta ulos ja ihmettelin missä olimme. Ainiin. Totta. Olimme Unkarissa. JEEEEE! Tunsin oloni höyhenenkevyeksi, koska rakastin maalla olemista kaupungin jälkeen. Siskoni nukkuivat vielä, mutta äiti oli jo herännyt ja keitti kahvia. Isä taisi olla tallissa. Puin vaatteet nopeasti päälle, ja nyökkäsin äidin kysyvälle ilmeelle.
- Meen ulos. Rupesin juoksemaan, koska halusin nopeasti auttaa isää.
Löysin isäni satulahuoneesta järjestämässä tavaroita.
- Kas Ell. Hän sanoi vilkaisten samalla minua. – Voisitkin viedä hevosia laitumelle. Älä laita Rubya, Condolia tai muita oreja samaan aitaan.
- En oo vauva, iskä! Vinkaisin ja nauroin. Menin tallin puolelle.
- Vau.. en ollut kiinnittänyt huomiota talliin pimeässä. Nyt olin mykistyä sen hulppeudesta. Mykistyin jo! Muistutin itseäni, että nyt pitää viedä hevoset. Kävelin ensiksi Starin tervehdyksen suuntaan. Pirteä ori oli huomannut minut vasta nyt.
- Moi poika.. tervehdin sitä kun astuin sen karsinaan ottaen samalla riimut ovesta. Pujotin päitset Nighting Starin siroon päähän ja laitoin riimunnarun siihen kiinni. Talutin sen käytävälle odottelemaan, että ottaisin jonkun muunkin mukaani. Hmm.. Ehkä laitan Remun Starin kanssa, onhan ne tuntenu aika pitkään.. Kävelin Remun luokse ja tein saman minkä Starille.
Pian katselinkin jo syöviä hevosia. Denilla tuli tallista, Cadillacin köpötellessä perässä. Hän vei orin yksikseen tarhaan, joka oli omien hevosteni vieressä. Me olimme Denin kanssa hyvin samanlaiset. Käytimme samankaltaisia vaatteita, olimme kummatkin mustahiuksisia ja kasvonpiirteemme olivat samat. Ainoat asiat mistä meidät erotti oli se että Den ei koskaan käyttänyt poninhäntää ja että hän oli minua pidempi.
- Moi.. havahduin siskoni ääneen.
- Moi.. hymyilin. – Onpas tää kaunis paikka, totesin.
- Jep, sisko vastasi. Kuin yhdestä päätöksestä lähdimme kävelemään talliin hakemaan lisää hevosia laitumille.
Aamiaisella kaikki ylistivät Unkarin kauneutta. Olin ainut, joka ei hölöttänyt päättömästi, kuinka iiiiihanaaaa paikka Unkari oli.
- Ellinora? Ell, kuulitko mitä sanoin? Äiti kysy huolestuneena.
- Ai anteeksi en. Mietin miten kaunista Unkarissa voi olla.. selostin haltiotuneena, koska nyt kaikki kuuntelivat.
- Totta.. Den myönsi.
- Den mennäänkö maastoon? Kysyin pitkän tauon jälkeen.
- Toooottakai! Den kiljaisi ja ponkaisi pystyyn. – Kenellä ensin ratsastuskamppeet pääl, hän sanoi ja illisti. Murisin jotain, mutta juoksin Denillan perään täysillä.
Nighting Star puhisi innosta kun tulin karsinaan satula kädessä. Olin täyttä hymyä, koska olin voittanut Denin sekä ”kenellä vika ratsastuskamppeet päällä” ja ”kuka vika ratsastanu talliin”.
Olin kaahannut Starilla täyttä laitumilta ovelle, lännenhattu päässä. Isä oli sanonut, että maalaisuuden mukaan saamme ratsastaa lännenhatullakin rauhallisesti paitsi Rebekka, joka nyt murjotti sen takia.
- Sä oot paras.. supatin Starin korvaan.
- Herätys, koala! Denilla virnisti, kun olin ajatuksissani istahtanut karsinan pahnoille.
- Oho.. sanoin ja pudistin pölyt vaatteistani. Nostin satulan maasta rakkaan hevoseni selkään, kiristin vyön ja nousin jo karsinassa lännensatulan selkään. Huomasin, että jalustimet olivat minun pituiset. Olin varmaan sittenkin ratsastanut Starilla viimeksi.. Tämä sen takia, että isälläni oli tapana ratsastaa Starilla. Ja joo, että miksi ratsastamme lännensatuloilla. Otimme jo New Yorkista yksityistunteja lännenratsastukseen, ja niin-ikään. Siksi. Varovasti painoin pohkeet Starin kylkiin niin että se lähti reippaassa käynnissä tallista ulos. Seurasin Deniä vasemman puoleisesta ovesta. Leveällä ovella Star pysähtyi nuuskimaan ilmaa. Tällä puolella tallia se ei ollut käynyt.
- Tseh poika, kannustin ja uljas ratsuni lähti taapertamaan Cadillacin perään. Cadi oli lämminveriori ja siksi todella kuuma. Den kuitenkin hallitsi hevosta oudosti. Se leppyi aina Denillan napakan käden alla. Otin Denin kiinni.
- Mennään näit teit pitkin viel.. ehdotin.
- Sit mäki ajattelin, Den vastasi kiristäessään lännenhattunsa leukahihnaa. Minäkin päätin kiristää sen, en nimittäin halunnut pudottaa uutta hattuani tielle.
- Laukataan. Den sanoi ennen kuin ehdin tekemään mitään. Star valpastui, mutta odotti päätöstäni. Annoin nopeasti pohkeita ja Star ampaisi täyteen vauhtiin. Kumarruin satulassa. Näytimme varmasti upeilta, nimittäin mustalla Andalusialaisellani oli musta arvolänkkäri, mustat ohjat ja pintelit. Plus minä. Minulla oli musta lännenhattu, mustat bootsit, harmaa ruutupaita ja jodphur housut. Otimme metrimetriltä kiinni Cadia. Kannustin Staria vielä kovempaan menoon, kunnes yht’äkkiä Den jarrutti hevostaan uhkarohkean nopeasti. Cadillac taipui liukupysähdykseen ja Den taipui mukana. Minä tein samoin. Ihmettelin miksi Den pysähtyi, mutta kun huomasin asian, joka oli Denillan säikäyttänyt, itsekin jähmetyin. Mutta huokaisin kohta helpotuksesta, nimittäin rakennus joka oli ilmeisimmin koulu, oli näyttänyt todella pelottavalta.
- Hui.. Denilla henkäisi.
- Mut se on vaa koulu, naurahdin.
- Eikun kato.. hän osoitti koulun pihalle. Siellä oli kolme meidän ikäistä tyttöä jotka vikelsivät Shirellä. Shireruuna oli selvästi oikeasti työhevonen, koska sen liikkeet olivat kömpelöt. Tytöt tekivät taitavia temppuja, mutta heti kun he menivät istualleen hevosen selkään he näyttivät pelokkailta.
- Ne varmaa harrastaa tai on harrastanu telinevoimisteluu.. Den viimein sanoi.
- Mennään tost ohi ja käännytään vähän ajan kuluttuu. Laukassa, lisäsin ja toimin nopeasti. Tyttöjen ilme muuttui kun he kuulivat hevostemme kavioiden kumun. Laukkasimme tyylikkäästi toisillemme leikisti jutellen. Kuulimme kun toinen tytöistä sanoi: - Vautsi!
Hymyilin ylpeänä. Vähän ajan päästä tulimme käyntiä pitkin ohjin tietä pitkin. Tytöt olivat edelleen pihalla.
- Hei te! Toinen tytöistä huudahti ja juoksi varovasti tielle päin. Pysäytin Starin, samoin Den Cadillacin. – Oottekste uusi tääl? Hän kysyi.
- Joo eilen tultiin New Yorkistä, vastasin varuillaan.
- Onks noi teidän hevosii? Ja oottekste lukenu Balatonin lehtiä? Tänne tulee uus ratsastuskoulu! Tyttö pälätti.
- Joo tota.. Se ratsastuskoulu on meidän keskeytin. Tyttö hiljeni sekunninsadassadasosassa.
- Oikeest?! Hän kiljaisi. Star säpsähti. – Anteeksi.. hän sanoi hieman nolona.
- Joo joo! Denkin hymyili. - Ja ei haittaa.. Star säikkyy vähä joka asiaa, naurahdin.
- Oooh.. Vautsi.. Me tullaan. Näitte kai ku me ratsastessi Samilla? Se on Sandran perheen työhevonen. Saammeko tulla sinne joskus? Hän kysyi.
- Vaikka heti! Vastasimme yhdestä suusta.
- Sä voit tulla Starin selkään jos haluut. Sun kaveris voi kai ratsastaa Samilla? Kysyin.
- Oikeestaan en voi. Sandra sanoi nenäkkäästi.
- No jää sit tänne! Toinen tytöistä irvaili. Vilkaisin Deniä. Den pudisti päätään ja murahti samalla.
- Tuu mun kyytii.. Sandra? Mut joudutte sit kyl kävelemää kotii..
- Ei sinne niin pitkä matka oo.. toinen tyttö sanoi. – Ja mä muuten oon Lelle. Taisiis Leonore, mut haluisin, et kutsuisitte Lelleks.
- No, ootteko ratsastanu koskaa? Den kysyi, mutta molemmat huomasimme, että Sandra oli aika hyvä ratsastaja. Lelle sen sijaan keikkui takanani. Hän myös ähisi, niin kuin Starkin.
- Sandra on ratsastanu aika paljo.. Lelle naurahti.
- Noh, Lelle sä voit tullakki nyt mun etee, et voidaan laukat.
- Oikeesti? Lelle ilostui. Itse laskeuduin länkkäristä, että Lelle pääsisi hivuttautumaan satulan etuosaan. Kun Leonore oli siellä, nousin itsekin takaisin.
- Sä voit laittaa jalkkarit, sanoin. Lelle kääntyi katsomaan minua.
- Mit..?
- Jalustimet. Voi juku. – En tienny et sä et tiedä sitä.. naurahdin.
Annoimme Denin kanssa yhtä aikaa laukkapohkeet ja nopeasti kiisimme pitkin nummea mökkiämme kohti.
- Jii-heii, kiljaisin kun Star hyppäsi pehmeästi tielle tulleen ojan yli. – Pärjäät hyvin, Lelle. Kummatkin tytöt nauroivat, samoin me.
Laitoimme hevoset kiinni ulkona olevaan kiinnitysparruun. Kun menimme sisään talliin, kummaltakin tytöltä pääsi ihastunut henkäisy.
- Vau. Lelle sanoi.
- Tosi iso VAU. Sandra kuiskahti.
- Voimme näyttää teille vielä enemmän paikkoja. Den sanoi.
- Noheii. Tulkaa huomenna uudestaan, sanoin, kun ilta rupesi viimein pimenemään. Isä oli antanut tytöille ratsastustunnin ja äiti teoriaa.
Jatkuu?
|
